25.10.2018

Lakealta lahjoitus Centria-ammattikorkeakoululle

Lakea on tehnyt Centria-ammattikorkeakoululle lahjoituksen.

Lakea Oy on isännöinnin, vuokra-asumisen ja rakennuttamisen saralla toimiva yritys, jonka toiminta-alueena on Pohjanmaan lisäksi koko Suomi. Lakean tarjonnassa on vuokra- ja omistusasuntoja useissa kaupungeissa, myös Centrian alueella.

- Lakean juuret ovat vahvasti Pohjanmaalla ja haluamme olla kehittämässä pohjalaista koulutusta. Korkeatasoinen koulutus on erittäin tärkeää pitääksemme maakuntamme elinvoimaisena. Lakeakin tarvitsee tulevaisuuden osaajia ja haluaa työllistää heitä omalla alueellaan, kommentoi Lakean toimitusjohtaja Timo Mantila.

Rehtori, toimitusjohtaja Kari Ristimäki on kiitollinen Lakean lahjoituksesta. - Suurkiitos Lakealle tuen ja kannustuksen osoituksesta Centria-ammattikorkeakoululle. Omalta osaltaan tämä kertoo Centrian merkityksestä toiminta-alueellamme toimiville Lakean kaltaisille yrityksille.

Lahjoitetut varat käytetään Centria-ammattikorkeakoulun opetuksen, tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotoiminnan sekä taiteellisen toiminnan hyväksi. Saatujen varojen avulla varmistetaan, että Pohjanmaan, Keski-Pohjanmaan ja Pohjois-Pohjanmaan alueella voidaan tuottaa riittävästi osaavaa työvoimaa tulevaisuuden tarpeisiin.

Centria-ammattikorkeakoulu on saanut myös muita lahjoituksia elinkeinoelämältä varainhankintakampanjansa aikana. Muiden muassa Pohjanmaan ja Oulun kauppakamarit sekä useat yritykset ja pankit ovat tehneet lahjoituksia Centria-ammattikorkeakoululle.

Varainhankinta jatkuu vuoden 2018 loppuun saakka: www.centria/lahjoita. Valtio on varannut ammattikorkeakouluille jaettavaksi vastinrahaa suhteessa niiden keräämien lahjoitusten määrään, joten ammattikorkeakoulun varainkeruun kautta saama rahamäärä tulee kasvamaan.

Lisätietoja: rehtori, toimitusjohtaja Kari Ristimäki, p. 044 725 0310, kari.ristimaki@centria.fi


   
Seuraa meitä somessa: