9.1.2019

Haku Centrian englanninkielisiin koulutuksiin alkaa

Centria-ammattikorkeakoulun ensimmäinen hakukierros englanninkielisiin koulutuksiin alkaa keskiviikkona 9. tammikuuta. Haussa voivat hakea ulkomaisen toisen asteen tutkinnon suorittaneet hakijat. Maaliskuussa alkavassa korkeakoulujen yhteishaussa vieraskielisiin koulutuksiin voivat hakea suomalaisen toisen asteen tutkinnon suorittaneet hakijat.

Haussa ovat englanninkieliset koulutukset kemiantekniikassa, tietotekniikassa, hoitotyössä sekä kansainvälisessä liiketoiminnassa. Lisäksi tarjolla on liiketalouden ERP-toiminnanohjausjärjestelmään keskittyvä koulutus.

Centrian omaa erillishakua ulkomailta hakeville opiskelijoille kokeiltiin ensi kerran vuonna 2018, ja tulokset olivat hyvät – hakijoita saatiin 46 eri maasta. EU- ja ETA-maiden ulkopuolelta tulevilta opiskelijoilta peritään lukuvuosimaksuja. Hakuprosessi ulkomailta saapuvien osalta halutaan hyvissä ajoin käyntiin, jotta opiskelijat ehtivät hankkia tarvittavat luvat opiskelujen aloittamista varten ja pääsevät aloittamaan opinnot syksyllä 2019.

Päädyimme jättäytymään valtakunnallisen yhteishaun ulkopuolelle, jotta voimme nopeuttaa opiskelijavalinnan aikatauluja, kertoo opintoasiainpäällikkö Mari Emmes. – Viime keväänä onnistuimme tässä hyvin, ja lukuvuosimaksullinen koulutuskin lähti mukavasti käyntiin.

Suomalaisella toisen asteen tutkinnolla haetaan Centrian koulutuksiin korkeakoulujen yhteishaussa, joka alkaa 20.3. ja jatkuu 3.4. klo 15 saakka osoitteessa www.opintopolku.fi.

Lisätietoja:

Opintoasiainpäällikkö Mari Emmes, mari.emmes@centria.fi, p. 044 725 0040
Koulutussuunnittelija Samuli Moilanen,
samuli.moilanen@centria.fi, p. 040 808 5118


   
Seuraa meitä somessa: