ePrivacy and GPDR Cookie Consent by Cookie Consent

4.2.2021

Centrian musiikin kevät polkaistu käyntiin

Centria-ammattikorkeakoulun musiikin kevät polkaistiin käyntiin kamarimusiikin jamboreella, jossa kamarimusiikin opiskelijat esittivät yhdessä vierailevien taiteilijoiden kanssa suomalaisten, saksalaisten ja espanjalaisten säveltäjien musiikkia.  Keväällä on luvassa vielä hulppeat 20 konserttia, joissa yleisö pääsee nauttimaan lähes joka keskiviikko erilaisista musiikillisista kokemuksista. Striimatut konserttimme jäävät Centria Music YouTube-kanavalle myös jälkikäteen katsottaviksi. Näiden konserttien äänenlaatuun on kiinnitetty tänä keväänä erityistä huomiota! 
 
Olosuhteiden pakosta vierailijoiden määrä on normaalia pienempi, mutta joitakin huippukiinnostavia artisteja on mukana myös kevään myöhemmissä konserteissa. Kevään taiteilijavieraista Pope Puolitaival orkestereineen esiintyy 10.3. Miimikko, tanssija ja huilisti Jacintha Damström sekä pianisti Annika Palm puolestaan esiintyvät konsertissa 28.4. Säveltäjä Sauli Zinovjev sekä sopraano Anu Komsi vierailevat maaliskuun aikana ohjaamassa opiskelijoitamme uuden musiikin saloihin. Näiden vierailujen satoa saadaan kuulla Uuden musiikin maaliskuu -konsertissa 31.3. Ohjaaja Mats Holmqvist palaa ohjaamaan menestyksekkään Taikahuilu-produktion jäljiltä Centrian Lied-duoja esitykseen 24.3. Dramatisoitu Lied-ilta kokoaa Maailman puun alle skandinaavista laulumusiikkia mitä erilaisimmista ihmiskohtaloista. Nämä ja lähes kaikki muutkin konsertit kuullaan konservatorion konserttisalissa.
 
Maaliskuussa esiintyy uusi tulokas, Kontria-Kapelli. Centrian ja Keski-Pohjanmaan Konservatorion opiskelijoista koostuva jousiorkesteri harjoittelee ja esiintyy Kreeta-Maria Kentalan johdolla. 
 
Vaikka kevään konsertit pääosin striimataan Centria Music YouTube-kanavalla, yleisöäkin kutsutaan konserttisaliin, mikäli rajoitukset sen sallivat.  Mahdolliset muutokset sekä ajankohtaiset tapahtumatiedot löytyvät osoitteesta https://web.centria.fi/esittely/musiikki. 

Lisätietoja:

koulutusalapäällikkö Annika Mylläri, p. 040 635 1040

Seuraa meitä somessa: